Korkeakouluharjoittelija (oikeustiede)
Itä-Suomen hallinto-oikeus · Kuopio
- Palkka
- 2000 €/kk
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Määräaikainen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 15.04.2026
- Päättyy
- 06.05.2026
Kuvaus
Harjoittelijan työtehtäviin kuuluu monipuolisesti erilaisia lainkäytössä avustavia tehtäviä, esimerkiksi asioiden esivalmistelua ja lisäksi erilaisissa hallinnollisissa tehtävissä avustamista. Harjoittelija pääsee tutustumaan harjoittelujakson aikana laajasti hallinto-oikeuden toimintaan ja tehtäviin.
Valitun opiskelijan kanssa sovitaan harjoittelun aloitusajankohdasta, mutta paras aloitusajankohta harjoitteluun on elokuun alku.
Itä-Suomen hallinto-oikeus on yksi maan kuudesta hallinto-oikeudesta. Hallinto-oikeudessa käsitellään julkishallinnon päätöksistä tehtyjä valituksia, hallintoriita-asioita ja muita asioita, jotka on säädetty kuuluviksi sen toimintavaltaan. Meille saapuu vuosittain noin 3000 asiaa yhteiskunnan hallinnon eri aloilta. Asiaryhmiä on lähes 300 suurimmat asiaryhmät ovat sosiaali- ja terveydenhuolto, ulkomaalaisasiat ja rakentaminen.
Itä-Suomen hallinto-oikeuden tuomiopiiri on laaja, siihen kuuluvat Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnat. Itä-Suomen hallinto-oikeus on kaksikielinen tuomioistuin, työkielemme on suomi. Hallinto-oikeus sijaitsee Kuopiossa.
Meillä työskentelee 80 ammattilaista, joista huomattava osa työskentelee lainkäyttötyössä hallinto-oikeustuomareina, esittelijöinä ja notaareina. Heidän lisäkseen henkilöstöömme kuuluu lainkäyttösihteereitä erilaisissa vaativissa lainkäytön avustavissa tehtävissä sekä hallintohenkilökuntaa.
Työtämme ohjaavat vastuullisuus ja yhteiset arvomme: riippumattomuus, oikeusvarmuus, tuloksellisuus, yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja avoimuus. Meillä osaava ja hyvinvoiva henkilöstö on avainasemassa, työskentelemmekin yhdessä työssä viihtymisen eteen. Uudet työntekijät perehdytämme laadukkaan perehdytysohjelmamme avulla.
Tule kollegaksemme! Meillä pääset tekemään vaikuttavaa ja yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä. Arvostamme työntekijöissämme uudelle avointa toimintatapaa sekä halua kehittyä ja kehittää työyhteisöämme.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



