Ohjaaja, logistiikan perustutkintokoulutus, kuljetuspalvelujen osaamisala, Muhos
Ammattiopisto Luovi Oy · Muhos
- Palkka
- Palkka ei ilmoitettu
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Määräaikainen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 29.04.2026
- Päättyy
- 14.05.2026
- Toimiala
- 85320
Kuvaus
Etsimme Muhokselle ohjaajaa logistiikan perustutkintokoulutukseen, kuljetuspalvelujen osaamisalalle kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen.
**Erityinen tehtäväsi**
Ohjaajana toteutat yksilöllisiä opintopolkuja opiskelijoillemme ammatillisen erityisopettajan työparina. Pääset tekemään työtä käytännönläheisesti ja rakentamaan uudenlaisia tapoja ohjata sekä valmentaa opiskelijoita kuljetusalan työtehtävissä. Keskeistä työssäsi on opiskelijoiden ohjaaminen ja tukeminen opiskeluun sekä työelämätaitoihin liittyvissä tehtävissä oppilaitoksessa ja työpaikoilla. Osallistut opiskelijan HOKS:n laatimiseen ja dokumentointiin sekä asetettujen tavoitteiden arviointiin.
Yhdessä tiimin kanssa suunnittelette ja kehitätte toimintaa sekä vastaat omalta osaltasi yhdessä sovituista tehtävistä. Teet aktiivista yhteistyötä työelämän edustajien kanssa ja osallistut opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksien sekä jatkopolkujen kartoittamiseen. Yhdessä Luovin moniammatillisen tiimin kanssa luotte opiskelijoillemme parhaat mahdolliset oppimisen edellytykset ja yksilölliset polut työelämään.
**Oletko etsimämme osaaja?**
Voit olla etsimämme ohjaaja, jos sinulla on monipuolista työkokemusta logistiikka-alan kuljetustehtävistä ja soveltuva tutkinto. Eduksi katsomme logistiikan perustutkintokoulutuksen. Tehtävässä korostuu erityisesti kuorma-autonkuljettajan ja yhdistelmäajoneuvonkuljettajan tehtävien osaaminen. Työssäsi tarvitset vähintään C-kortin ja CE-kortti on eduksesi. Lisäksi sinulla tulee olla voimassa oleva kuljettajan ammattipätevyys. Eri suoritealojen osaaminen katsotaan eduksi (esim. yhdyskuntajätteiden kuljettaminen, maansiirto-, kappaletavara- ja puutavarakuljetukset). Sinulla on ajantasaiset digitaidot ja työskentelet sujuvasti myös erilaisten kirjallisten tehtävien parissa.
Arvostamme, mikäli sinulta löytyy sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan tutkinto ja osaamista ohjausalan tehtävistä. Omaat taidon ja vahvan halun ohjata erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita ja koet tiimityöskentelyn mielekkäänä. Ohjaajan tehtävässä menestymistä tukevat pitkäjänteinen ja oma-aloitteinen työote sekä rohkeus tarttua vaihteleviin työtehtäviin ja tilanteisiin. Toimit opiskelijalähtöisesti, kannustavasti ja tavoitteellisesti sekä kohtaat erilaiset ihmiset arvostavasti.
Tehtävä on kokoaikainen ja määräaikainen ajalle 3.8.2026-18.6.2028.Työsuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti ja tehtävän palkkaus on noin 2300-2650e/kk riippuen työkokemusvuosistasi.
**Mitä Ammattiopisto Luovi tarjoaa sinulle?** Meillä arvostetaan yhdessä tekemistä ja Luovissa saat työhösi tukea moniammatillisesta ja osaavasta henkilöstöstämme. Haluamme edesauttaa työssä viihtymistäsi rennolla ja toisia kunnioittavalla ilmapiirillä sekä ajanmukaisilla työvälineillä. Pääset kehittämään osaamistasi isossa ja uudistuvassa organisaatiossa, jolla on rohkeutta kokeilla uutta ja oppia epäonnistumisista.
Tuemme monipuolisesti henkilöstöämme hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Luovissa pääset nauttimaan esimerkiksi hyvistä loma-, liikunta-, hyvinvointi- ja kulttuurieduista sekä merkkipäivän tullen muistamme henkilöstöämme, emmekä unohda palkita onnistumisista. Meillä on hyvät kehittymismahdollisuudet ja kannustamme henkilöstöämme oman osaamisen vahvistamiseen. Lue lisää Luovista työnantajana sivuiltamme.
Kiinnostuitko? Hae tehtävää vastaamalla järjestelmässämme muutamaan kysymykseen ja liitä mukaan CV:si. Hakuaika päättyy to 14.5.2026. Pidämme haastattelut Muhoksella ti 19.5.2026 ja olemme sinuun yhteydessä hakuajan päättymisen jälkeen.
Heräsikö kysyttävää? Koulutuspäällikkö Jarmo Piltonen keskustelee mielellään kanssasi tehtävästä. Tavoitat hänet arkisin klo 816, numerosta 040 3193298. Mikäli Jarmo ei pääse puhelusi hetkellä vastaamaan, jätäthän viestin, niin hän on sinuun yhteydessä.
**Ammattiopisto Luovi** Ammattiopisto Luovi on yksityinen, valtakunnallisesti toimiva, Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos. Luovi toimii yli 900 ammattilaisen voimin noin 30 paikkakunnalla kautta maan. Meillä kaikki tekevät Erityistä tehtäväänsä suurella sydämellä, opiskelijoidemme hyväksi. Arvoissamme ja arjessamme näkyvät luottamus, uudistajuus, osaaminen, välittäminen ja ilo. Haluamme olla oman alamme edelläkävijä ja meillä on kehittävätekemisen meininki. Edistämme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi erilaisista taustoista tulevia henkilöitä.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



