Huoltoneuvoja Karla monimerkkihuoltoon Satakunnan alueelle
1146 SATAKUNNAN OSUUSKAUPPA · Huittinen
- Palkka
- Palkka ei ilmoitettu
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Vakituinen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 30.04.2026
- Päättyy
- 18.05.2026
Kuvaus
Primary location: HUITTINEN
Karla monimerkkihuoltoon haetaan huoltoneuvojaa
Työnkuvaan kuuluu huoltoneuvojan tehtävien lisäksi varaosalogistiikan hoitamista sekä takuuanomusten tekemistä. Kyseessä on toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen tehtävä, jonka aloitus on mahdollisimman pian. Tulet työskentelemään Satakunnan alueella toimivissa viidessä Karlan toimipisteessä tarpeen mukaan.
Tule osaksi Karla-tiimiä tekemään kanssamme ihan tavallisia töitä asiakkaidemme laadukkaan monimerkkihuollon eteen!
Olet etsimämme henkilö mikäli olet reipas, aktiivinen ja luottamusta herättävä työskentelyote on sinulle luontaista. Olet avoin ja palveluhenkinen tiimipelaaja, kykenet näkemään asiat asiakkaan näkökulmasta ja toimimaan sen mukaisesti. Lisäksi nautit haasteellisista ja palkitsevista tavoitteista.
Tehtävä edellyttää esimerkiksi sopivaa kaupallista tai teknillistä koulutusta, ajoneuvotekniikan tuntemista, sekä yleisimpien IT-ohjelmien hallintaa. Katsomme eduksi aikaisemman kokemuksen vastaavista tehtävistä ja AutoMaster-ohjelman hallinnan. Opastamme ja perehdytämme tehtävään hyvin, kunhan alan osaamista löytyy.
Tarjoamme valitulle mielenkiintoisen tehtävän, ammattitaitoisen työyhteisön tuen ja mahdollisuuden henkilökohtaiseen kehittymiseen sekä Satakunnan Osuuskaupan ja S-ryhmän hyvät henkilöstöedut. S-ryhmän henkilökunta saa alennuksia kaikista S-ryhmän toimipaikoista, kuten Prismasta, S-marketista ja Sokos Hotelleista sekä S-ryhmän ravintoloista. Lisäksi tarjoamme etuja yhteistyökumppaneiltamme sekä hyvinvointiin liittyen.
Hakuaika päättyy su 17.5.2026.
Lisätietoja tehtävästä antaa ryhmäpäällikkö Jouni Vahala p. 050 522 1027 tai jouni.vahala@sok.fi.
S-ryhmän Karla-ketju on autojen monimerkkihuolto, joka tarjoaa laadukkaat huolto- ja korjauspalvelut kaikille automerkeille. KonseptoidunKarla-ketjun suunnittelun peruslähtökohtia ovat asiakaslähtöisyys, asioinnin helppous ja vaivattomuus sekä tuotteistetut palvelut. Satakunnan Karla-ketju on osa Satakunnan Osuuskauppaa.
Satakunnan Osuuskauppa on paikallinen yritys, jonka omistavat satakuntalaiset asiakasomistajat. Tehtävämme on tuottaa asiakasomistajillemme palveluita ja etuja. Toimimme marketkaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa ja liikennekaupassa. Satakunnan Osuuskauppa on alueensa suurin yksityinen työnantaja, ja savuton työpaikka. Olemme osa valtakunnallista S-ryhmää.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



