peruskoulun biologian ja maantiedon lehtori 0206 viransijaisuus
Vihdin kunta · Vihti
- Palkka
- Palkka ei ilmoitettu
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Määräaikainen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 10.06.2026
- Päättyy
- 17.06.2026
Kuvaus
Haemme joukkoomme kehittämismyönteistä ja aktiivista peruskoulun biologian ja maantiedon lehtorin viransijaista ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Lisäksi arvostamme oma-aloitteisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta yhteistyöstä. Viransijaisuuden ensisijainen sijoituspaikka on Nummelanharjun koulu.
Palkkaus OVTES:n mukaan. Valinnassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Vihti on sopivan kokoinen kunta noin 40 minuutin päässä Helsingistä. Kuntamme 1 180 eri alojen ammattilaista pitävät huolta lähes 30 000 vihtiläisen hyvinvoinnista ja palveluista. Työnantajana satsaamme henkilöstön osaamiseen ja työssä jaksamiseen. Toimimme rohkeasti, luovasti ja ennakoivasti. Uskallamme kokeilla ja onnistua, mutta myös epäonnistua ja yrittää uudelleen. Rohkeudella luomme Vihdistä entistä elinvoimaisemman kunnan, joka erottuu kuntien välisessä kilpailussa edelläkävijänä. Olemme mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -toiminnassa. Työpaikkamme ovat savuttomia ja tuoksuttomia.
Tervetuloa innostuneeseen ja iloiseen joukkoomme!
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä