Nuoriso-ohjaaja
Luumäen kunta · Luumäki
- Palkka
- 2485 €/kk
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Määräaikainen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 16.04.2026
- Päättyy
- 06.05.2026
Kuvaus
Luumäen nuorisotoimi järjestää säännöllistä toimintaa niin kunnan nuorisotiloilla kuin tapahtumissa ja retkilläkin. Tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja kehitystä sekä edistää aktiivista kansalaisuutta ja sosiaalista vahvistumista heidän omassa toimintaympäristössään. Nuorisotoimi osallistuu aktiivisesti erilaisiin yhteistyöverkostoihin.
Haemme mukavaan tiimiimme määräaikaista nuoriso-ohjaajaa 12.8.2026 - 20.01.2027 väliselle ajalle. Oletko se sinä?
Hakijalta edellytetään itsenäistä ja aktiivista työskentelyotetta sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Arvostamme perehtyneisyyttä tehtäväalueeseen, kehittämisinnokkuutta sekä näppäryyttä some- ja viestintätaidoissa.
Työ sisältää pääasiallisesti tila- ja koulunuorisotyötä. Lisäksi ryhmäohjausta, erilaisia tapahtumia sekä kirjallisia töitä. Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva toisen asteen tutkinto tai soveltuva ammattikorkeakoulututkinto.
Työ on pääasiallisesti iltatyötä, sisältää myös viikonlopputyötä. Työntekijällä tulisi olla ajokortti. Ennen tehtävän vastaanottamista tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilasta ja rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä, 504/2002).
Hakemukset tulee lähettää Kuntarekryn kautta 6.5.2026 mennessä.
Luumäki on maaseutumainen kunta Etelä-Karjalassa, Kaakkois-Suomessa. Kunnassa asuu noin 4500 asukasta viihtyisässä ja turvallisessa ympäristössä toimivien palveluiden äärellä keskellä kaunista ja puhdasta luontoa. Meille tärkeitä ja tervetulleita ovat lähes 7500 vapaa-ajan luumäkeläistä, jotka tulevat Etelä-Karjalan maakunnan ulkopuolta.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



