Hallintopäällikkö
Suomen Erityisjäte Oy · Lahti
- Palkka
- Palkka ei ilmoitettu
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Vakituinen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 04.09.2026
- Päättyy
- 27.09.2026
- Toimiala
- 38320
Kuvaus
Haluatko tulla osaksi kasvavan kiertotalousyrityksen johtoa?
Haemme vakituiseen työsuhteeseen osaavaa, motivoitunutta ja ennen kaikkea erilaisten ihmisten kanssa toimeen tulevaa
HALLINTOPÄÄLLIKKÖÄ (HENKILÖSTÖPÄÄLLIKKÖ)
Keskeisiä tehtäviäsi ovat
Tehtävän keskeiset osa-alueet ovat yrityksen henkilöstöasioiden johtaminen ja kehittäminen, hallintotehtävät sekä yrityksen sisäinen ja ulkoinen viestintä
Taustasi mukaan tehtäviisi voi kuulua esimerkiksi markkinointivastuu tai turvallisuuspäällikön tehtäviä. Tehtävänkuva tarkentuu valittavan henkilön vahvuuksien pohjalta.
Tehtävä edellyttää matkustamista
Tehtävässä vaadittava osaaminen
Tehtävä edellyttää alaan liittyvää teoreettista pohjaa ja kokemusta, joka on tyypillisesti hankittavissa soveltuvalla korkeakoulututkinnolla ja työkokemuksella. Tehtävässä menestyminen edellyttää lainsäädännön tuntemusta sekä ymmärrystä toimintatapojen vaikutuksesta liiketoimintaan.
Rooli vaatii vahvaa asiantuntijaosaamista, sekä erinomaisia johtamis- ja viestintätaitoja. Lisäksi tehtävä vaatii kykyä hahmottaa kokonaisuuksia sekä näkemyksellisyyttä toiminnan kehittämiseen.
Lisäksi työssä tarvitaan hyviä vuorovaikutus-, neuvottelu- ja yhteistyötaitoja.
Odotamme sinulta englannin kielitaitoa; ruotsin tai muiden kielten osaaminen katsotaan eduksi
Kokemus henkilöstöasioiden ulkomaantoimintojen hoitamisesta katsotaan eduksi
Tarjoamme sinulle
Vastuuta yrityksen henkilöstöasioista sekä niiden kehittämisestä. Tehtävässä on kokonaisvastuu omasta toiminnosta ja sen kehittämisestä osana johtoryhmää. Roolin vaikutus ulottuu läpi koko organisaation. Toimipisteesi on Lahti tai vaihtoehtoisesti Kangasala tai Forssa.
Kiinnostuitko?
Tule rakentamaan kanssamme Suomen Erityisjäte Oy:n menestystarinaa!
_Suomen Erityisjäte Oy on jätteenpolton pohjakuonien, pilaantuneiden materiaalien ja vaarallisten jätteiden käsittelyn ja turvallisen loppusijoituksen sekä raaka-aineiden hyödyntämisen asiantuntija. Palveluumme kuuluvat myös Ilman- ja veden puhdistus, erilaiset aktiivihiilipalvelu sekä rakentamisenpalvelut. Me Erityisjätteellä haluamme löytää ratkaisuja ympäristön hyväksi - teemme työtä, jolla on aidosti merkitystä. Toimintapolitiikkamme tavoitteena on ottaa huomioon kaikessa toiminnassamme vastuullisuus, ihmiset ja ympäristö. Henkilöstömme koostuu yli 40:stä ammattitaitoisesta ja työtään arvostavista eri alan asiantuntijoista ja ammattilaisista, joita yhdistää halu kehittää jatkuvasti osaamistaan._
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä