Henkilökohtainen avustaja
Tuntematon työnantaja · Hyvinkää
- Palkka
- 13.23 €/h
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Vakituinen
- Julkaistu
- 21.09.2026
- Päättyy
- 18.10.2026
Kuvaus
OLETKO SINÄ ETSIMÄNI HELMI?
Etsin luotettavaa, rauhallista ja kärsivällistä naispuolista avustajaa osaksi aktiivista arkeani.
Avustajani on minulle todella tärkeä, ja arvostan hänen työpanostaan suuresti. Hänen avullaan pystyn elämään omannäköistä ja arvojeni mukaista elämää. Toivonkin avustajaltani kykyä kuunnella, ottaa ohjeita vastaan ja toimia minun tarpeiden ja tapojeni mukaisesti, vaikka ne poikkeaisivat omista toimintatavoista.
Aiempaa kokemusta henkilökohtaisen avustajan työstä tai alan koulutusta en odota. Perehdytän sinut työhön, työtehtäviin ja meidän talon tapoihin.
MINÄ
Olen persoona isolla P:llä - sosiaalinen, huumorintajuinen ja aktiivinen keski-ikäinen nainen. Olen aina elänyt toimeliasta elämää, joten työpäivät eivät ole pelkkää paikallaan oloa, vaan kaikenlaista puuhaa riittää.
Sairastan etenevää ja harvinaista keskushermostoon vaikuttavaa sairautta, joka aiheuttaa muun muassa haasteita käsien toiminnassa ja lihasten hallinnassa, puheentuottamisessa sekä liikkumisessa. Liikun pääsääntöisesti omatoimisesti ja käytän tilanteen mukaan apuna sähkömopoa tai manuaalipyörätuolia.
Arkeni on aktiivista ja monipuolista. Harrastuksiini kuuluvat muun muassa ratsastus, matkustelu kotimaassa ja ulkomailla sekä kaikenlainen puuhastelu niin kotona kuin kylillä.
TYÖ
Avustat minua asioissa ja askareissa, jotka ovat minulle toimintakykyni vuoksi haastavia. Työtä tehdään sekä kotona että kodin ulkopuolella. Työ on aktiivista ohjeiden vastaanottamista sekä asioiden tekemistä annettujen ohjeiden mukaan.
Minua ei tarvitse syöttää, nostella eikä pestä. Työ on kuitenkin fyysisesti keskiraskasta, sillä työpäiviin sisältyy jalkeilla ja liikkeellä oloa sekä tavaroiden kantamista ja nostamista.
Esimerkkejä työtehtävistä:
- ruoanlaitossa avustaminen ja keittiöaskareet
- siivous ja pyykkihuolto, kuten lakanoiden vaihto, vaatteiden viikkaus ja silitys
- tavaroiden kantaminen, nostaminen ja järjestely
- kirjoittaminen puolestani, myös käsin
- asiointi ja muut tehtävät kodin ulkopuolella
- autolla ajaminen
- avustaminen harrastuksissa sekä muissa vapaa-ajan menoissa
Työpäivät sisältävät sekä rutiineja että vaihtelevia työtehtäviä. Omalla osaamisellasi voit myös vaikuttaa työpäivien sisältöön. Kerron työnkuvasta ja tehtävistä tarkemmin haastattelussa.
TYÖAIKA
Haen ensisijaisesti yhtä kokoaikaista työntekijää, mutta jos sopivaa ei löydy, voin palkata osa-aikaisen työntekijän, joka pystyy työskentelemään vähintään 24 tuntia viikossa.
Työtunteja on tarjolla 24–40 tuntia viikossa sopimuksen mukaan, pääsääntöisesti arkisin klo 7.30-15.30.
Työtuntien määrä riippuu siitä, millaisia työpäiviä ja työtehtäviä pystyt vastaanottamaan. Lisävuoroja on tarjolla satunnaisesti, jos olet valmis esimerkiksi työskentelemään tarvittaessa myös iltaisin, viikonloppuisin tai pyhäpäivinä, lähtemään työmatkalle toiselle paikkakunnalle ja yöpymään siellä (keskimäärin noin kerran kuukaudessa), tekemään pidempiä ajomatkoja ja ajamaan isojen kaupunkien keskustassa sekä avustamaan minua hevosharrastukseni parissa.
TYÖN KESTO
Työsuhde on vakituisen avustajani äitiysloman ja hoitovapaan sijaisuus, minkä jälkeen töitä voi olla tarjolla mahdollisesti pidempäänkin.
SINÄ
Toivon, että olet:
- luotettava, rauhallinen ja kärsivällinen
- fyysisesti työkykyinen ja henkisesti tasapainoinen
- oma-aloitteinen, mutta hyvä kuuntelemaan ja noudattamaan annettuja ohjeita
- joustava erilaisissa tilanteissa
- huolellinen ja tunnollinen
- sosiaalinen ja huumorintajuinen - pilke silmäkulmassa ei tässä työssä haittaa!
Sinulta löytyy vähintään B-ajokortti ja olet varma ja tasainen kuski. Olet sinut autolla ajamisen kanssa niin moottoritiellä kuin kaupungissa, pimeällä sekä vaihtelevissa sääolosuhteissa. Omaa autoa et tarvitse, ajot ajetaan meidän omalla autolla.
Olet savuton etkä käytä hajusteita työaikana.
Sinulla ei saisi olla työskentelyä rajoittavia allergioita tai sairauksia, kuten astmaa, koska työskentelet erilaisissa ympäristöissä.
Suomen kielen taitosi on hyvä. Tarvitset sujuvan luku-, kirjoitus- ja puhetaidon, sillä kirjoitat tarvittaessa sanelustani sekä käsin että tietokoneella.
Jos tunnistat tästä itsesi ja ajattelet, että voisit olla juuri minun arkeeni sopiva avustaja, saatat hyvinkin olla etsimäni helmi!
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä