Lähihoitaja ympärivuorokautiseen asumispalveluyksikköön Pulkkilaan, Koivulehtoon
Mehiläinen Oy · Siikalatva
- Palkka
- Palkka ei ilmoitettu
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Vakituinen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 23.04.2026
- Päättyy
- 15.05.2026
- Osoite
- Pakkalantie 9
Kuvaus
Meitä mehiläisiä on jo lähes 40 000 eikä kahta samanlaista. Yksi asia kuitenkin yhdistää meitä kaikkia - meillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
Haemme lähihoitajaa ympärivuorokautiseen asumispalveluyksikköön Pulkkilaan, Koivulehtoon.
Meillä saat tiimin tuen ja olet työyhteisön tasavertainen jäsen. Meille arjen sujuminen on tärkeää ja siksi olemme panostaneet yksiköissä kattavaan perehdytykseen. Meillä on vahva tiimihenki ja tuemme toinen toisiamme päivittäisessä arjessa. Haluamme, että yksikössämme kaikki onnistuvat, eikä kukaan jää yksin. Saat mahdollisuuden kehittää itseäsi monipuolisella tehtävänkuvalla.
Mehiläisellä on monipuolinen koulutusvalikoima ja mm. Hoitotyön Akatemia on kattavasti lisäosaamista tarjoava kokonaisuus, josta saa myös todistuksen. Mehiläisessä työntekijänä on mahdollista tehdä koko työura samalla työnantajalla, vaikka toimipaikka tai jopa maakunta vaihtuisi. Haluamme tukea urapolkuasi toivomaasi suuntaan kaikissa urasi vaiheissa. Lääkeluvat voit suorittaa meillä aloittaessasi ja perehdytyksessä edetään valmiuksiesi mukaan.
Mehiläisessä työsuhde-etuihisi kuuluvat Edenred-virike-etu, kunnan alueella olevien kuntosalien käyttö maksutta, työpäivien kahvi ja tee, aamupala kerran viikossa, erilaiset työntekijöiden toiveita noudattavat työhyvinvointipäivät, matala organisaatiorakenne ja monimutkaisen byrokratian puuttuminen sekä tietysti kattava työterveyshuolto 24/7 Digiklinikan käytöllä. Lisäksi meillä on mahdollisuus tarjota majapaikka työskentelyn helpottamiseksi ja työmatkakustannusten pienentämiseksi. Haluamme aidosti joustaa työajoissa ja tarjoamme autonomisen työvuorosuunnittelun, jolloin oman elämän ja työn yhteensovittaminen on helpompaa. Voit työskennellä myös kotihoidossa tai tehdä pelkästään yövuoro painotteista työtä. Myös osa-aikatyö on mahdollista.
Työ alkaa erikseen sovitusti alkukesän aikana, työsuhteen räätälöimme jokaiselle henkilökohtaisesti. Palkkaus on yksityisen sosiaalialan tes:n G20C mukainen. Työsuhde on voimassa toistaiseksi. Työtehtävän vaatimuksena lähihoitajan tutkinto.
Työnkuva: Lähihoitajan työtehtävät ympärivuorokautisessa yksikössä.
Yksityisellä palveluntuottajalla on 1.1.2024 alkaen velvollisuus tarkastaa työnhakijoiden ja työtehtäviä vaihtavien työntekijöiden rikosrekisteriote iäkkäiden henkilöiden sosiaali-ja terveyspalveluissa Sosiaali-ja terveydenhuollon valvonnassa annetun lain (741/2023) mukaisten edellytysten täyttyessä.
Lähetäthän hakemuksen tehtävään rekrytointijärjestelmämme kautta15.05.2025 mennessä.Aloitamme haastattelut jo hakuaikana.
Lisätietoja tehtävistä antaa:
Sari Viitanen, tiimiesihenkilö
sari.viitanen@mehilainen.fi,
puh. 040 171 9253
Arja Akbaba, palvelupäälikkö
arja.akbaba@mehilainen.fi
puh. 040 171 9244
Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



