Päätoiminen tuntiopettaja: somali (oman äidinkielen opetus), Merilahden peruskoulu
Helsingin kaupunki · Helsinki
- Palkka
- Palkka ei ilmoitettu
- Työaika
- Osa-aika
- Suhde
- Määräaikainen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 20.04.2026
- Päättyy
- 04.05.2026
Kuvaus
Haemme somalin kielen päätoimista tuntiopettajaa oman äidinkielen opetukseen Merilahden peruskouluun. Opetettavien tuntien määrä vahvistuu suunnittelun edetessä (tunteja noin 16). Opetusryhmässä on oppilaita eri vuosiluokilta. Opetuspaikka voi vaihdella, pääkouluna on Merilahden peruskoulu.
Merilahden peruskoulu on kansainvälinen ja monimuotoinen koulu Vuosaaren sydämessä. Koulussamme korostetaan kielitietoisuutta ja kulttuurien välistä vuoropuhelua. Koulu sijaitsee lähellä luonnonsuojelualueita; merta, metsiä ja hyviä harrastusmahdollisuuksia. Koulu sijaitsee metroaseman läheisyydessä ja kulkuyhteydet muualle Helsinkiin ovat hyvät.
Meillä on vahva yhdessä tekemisen kulttuuri ja yhteishenki, mikä näkyy arjen toiminnan lisäksi myös henkilöstökyselyiden tuloksissa. Kehitämme toimintaamme ja uskallamme kokeilla uutta.
Merilahden arvot:
Yhdessä tehden *Hyvinvointia edistäen *Tasa-arvoisesti toimien *Rohkeasti tulevaisuuteen!
Miksi meille töihin?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Helsingin kaupungilla palkitsemme hyvin tehdystä työstä esimerkiksi kertapalkkioilla. Meillä on myös monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin.
Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Opettajien palkkauksesta voit lukea tarkemmin osoitteessa: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/kasvatuksen-ja-koulutuksen-ammattilaisille/perusopetuksen-ja-lukion-opettajien-palkat-ja-palkitseminen.
Jäikö jokin askarruttamaan? Ole meihin rohkeasti yhteydessä!
Odotamme hakemustasi!
Kelpoisuusehto
Oppilaan oman äidinkielen opettajalta edellytämme:
-ylempi korkeakoulututkinto
-vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuisia opettajan pedagogiset opinnot
-riittävä opetettavan aineen aineenhallinta sekä kyseisen kielialueen kulttuurin tuntemus ja
-riittävä suomen kielen taito, joka todetaan rekrytointitilanteessa, koska opetus tapahtuu suomenkielisessä koulussa
Kelpoisuus voidaan osoittaa seuraavilla tavoilla:
-suomalaisten yliopistojen tutkintotodistukset
-Opetushallituksen päätös (tutkintojen tunnustaminen) silloin, kun kyse on ulkomailla suoritetuista tutkinnoista
-opetettavan aineen aineenhallinta voidaan osoittaa myös Opetushallituksen päätöksellä tutkinnon tasosta silloin, kun kyse on ulkomailla suoritetuista korkeakoulututkinnosta, jossa pääaineena on ollut opetettava kieli.
Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.
Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.
Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!
Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjä. Rakennamme 15 000 osaajan voimin kaupunkilaisten elinikäistä opinpolkua.
Haluamme olla kasvatuksen ja koulutuksen pääkaupunki ja pedagogiikan suunnannäyttäjä. Jaamme osaamistamme ja kehitämme rohkeasti työtämme yhdessä. Pidämme tärkeänä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä!
Tule kanssamme kasvattamaan huomisen Helsinkiä!
Tutustu meihin hel.fi/edurekry ja somessa #helsinkioppii
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



