Varhaiskasvatuksen opettaja
Lahden kaupunki · Lahti
- Palkka
- Palkka ei ilmoitettu
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Vakituinen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 28.04.2026
- Päättyy
- 18.05.2026
Kuvaus
Herrasmannin päiväkoti on pieni neljäryhmäinen päiväkoti. Toimimme vuoden 2026 loppuun asti Roopenkadulla. Vuoden 2027 alkupuolella siirrymme meille suunniteltuihin tiloihin Alasenkadulle.
Työyhteisönä olemme ensimmäisten lahtelaisten päiväkotien joukossa lähdössä mukaan ProVaka toimintaan. Olemme myös Vihreä Lippu päiväkoti. Meillä lapset oppivat monenlaisissa ympäristöissä luontosuhdetta kunnioittaen.
Etsimme joukkoomme varhaiskasvatuksen opettajaa, jolla on sensitiivinen työote ja halu kehittää pedagogista toimintaa. Toivomme positiivista, iloista ja yhteisopettajuuteen sitoutunutta opettajaa. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja odotamme kaikkia kunniottavaa ja arvostavaa käyttäytymistä niin lasten, huoltajien kuin työkavereiden kohtaamisessa. Toimit tiimisi pedagogisena johtajana ja hyödynnät osaamistasi yhdessä koko työyhteisön kanssa kehittäen suunnitellusti toimintaa. Toiminnassasi saa korostua hassuttelu ja leikillisyys lasten kanssa.
Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslaissa määritellyt kelpoisuusehdot. Eduksi luetaan kokemus vastaavasta työstä. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, tehtävä voidaan täyttää 31.12.2026 asti hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta tehtävään.
Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköisen hakemuksesi liitteeksi. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ennen tehtävän vastaanottamista. Koeaika on 6 kuukautta.
Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.
Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, olet oikeutettu työsuhdematkaetuun sekä sovittuihin lounastarjouksiin.
Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 18.05.2026 klo 10.00.
Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!
https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/
Varhaiskasvatus kuuluu sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalveluiden järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani.
Lahti on kestävä ja elinvoimainen ympäristökaupunki. Kaupunkina ja työnantajana pysymme liikkeessä ja luomme tulevaisuutta.
Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Suhtaudumme joustavasti työn tekemiseen. Ymmärrämme, että elämässä on muutakin kuin työ.
120 000 asukkaan yliopistokaupungissa arkesi on sujuvaa ja tarjolla on monipuoliset palvelut. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.
Tervetuloa Lahden kaupungille 3 600 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!
Lahden kaupunki on savuton ja tuoksuton työnantaja.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



