Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, päiväkoti Kytöniitty, Paloheinä
Helsingin kaupunki · Helsinki
- Palkka
- 2587 €/kk
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Vakituinen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 17.04.2026
- Päättyy
- 04.05.2026
Kuvaus
Haemme joukkoomme päiväkoti Kytöniittyyn työstään innostunutta ja lapset sensitiivisesti kohtaavaa varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa.
Tule yhteisölliseen joukkoomme tekemään kehittävää ja lasta arvostavaa pedagogista työtä 1-2-vuotiaiden lasten ryhmään. Ryhmässä työskentelee kanssasi varhaiskasvatuksen opettaja. Toiminta suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä toisen pienryhmän kanssa. Toiminnassamme lähtökohtana on lasten vahvuuksien kautta toimiminen positiivisen pedagogiikan keinoin. Meille tärkeä toimintatapa on leikki.
Odotamme sinulta sitoutuneisuutta työhön, läsnäolon taitoa, kehittävää työotetta, oma-aloitteisuutta sekä sensitiivistä kohtaamista vuorovaikutustilanteissa. Lisäksi toivomme, että ylläpidät hyvää ilmapiiriä ja arvostat omaa sekä muiden työtä. Olit sitten kokenut konkari tai työuran alussa oleva opettaja, hae rohkeasti mukaan joukkoomme. Kytöniityssä sinua odottaa mukavat työkaverit.
Tarjoamme työyhteisön, jonka vahvuuksia ovat yhteisöllisyys, halu kehittää ja kehittyä yhdessä työyhteisönä sekä vankka ammatillinen osaaminen. Olemme panostaneet perehdytykseen, jossa hyödynnämme apulaisjohtajajärjestelyämme. Perehdytyksen sisältö räätälöidään työntekijän tarpeiden mukaisesti.
Kytöniitty sijaitsee Paloheinässä hyvien kulkuyhteyksien sekä liikunta- ja ulkoilualueiden vieressä, joten monipuolisen toiminnan toteuttaminen on helppoa.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana suunnittelet ja toteutat pedagogisesti painottunutta hoitoa, kasvatusta ja opetusta yhdessä muun henkilöstön kanssa varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman, Helsingin varhaiskasvatussuunnitelman, esiopetussuunnitelman ja lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti. Vastaat lasten tarpeista päivittäisessä toiminnassa ja edistät lapsen terveyttä ja hyvinvointia.
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Kelpoisuusehdot:
Edellytämme, että sinulla on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita olet täydentänyt riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla (varhaiskasvatuslaki 540/2018, 28 §, asetus 753/2018 3 § ja 4 §). Kelpoisuusvaatimuksen täyttää myös Opetushallituksen ulkomaisen koulutuksen perusteella tekemä tunnustamispäätös kelpoisuudesta haettavaan tehtävään.
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!
Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjä. Rakennamme 15 000 osaajan voimin kaupunkilaisten elinikäistä opinpolkua.
Haluamme olla kasvatuksen ja koulutuksen pääkaupunki ja pedagogiikan suunnannäyttäjä. Jaamme osaamistamme ja kehitämme rohkeasti työtämme yhdessä. Pidämme tärkeänä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä!
Tule kanssamme kasvattamaan huomisen Helsinkiä!
Tutustu meihin hel.fi/edurekry ja somessa #helsinkioppii
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



