Perusopetuksen tuntiopettaja, äidinkieli ja kirjallisuus (virkanumero 618). Keravan kaupunki, lasten ja nuorten palveluiden toimiala 1.8.2026-31.7.2027
Keravan kaupunki · Kerava
- Palkka
- Palkka ei ilmoitettu
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Määräaikainen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 27.04.2026
- Päättyy
- 11.05.2026
Kuvaus
Haemme joukkoomme äidinkielen ja kirjallisuuden tuntiopettajaa ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Opetukseen sisältyy myös suomi toisena kielenä -opetusta. Tehtävä sijoittuu Keravan Keskuskouluun.
Keskuskoulu on yläkoulu, jossa on oppilaita lukuvuonna 2026-2027 noin 230. Koulussamme on yleisopetuksen luokkien lisäksi kaksi erityisluokkaa ja valmistavan opetuksen luokka. Koulu laajenee tulevina vuosina nelisarjaiseksi yläkouluksi. Koulu toimii yhteistyössä Keravan lukion kanssa. Koulumme sijaitsee Keravan keskustassa, joten meille on helppo tulla myös julkisilla kulkuvälineillä. Koulumme toiminnassa painotetaan yhteisöllisyyttä. Oppilaiden ja henkilökunnan kesken vallitsee hyvä yhteishenki ja keskinäisen kunnioittamisen periaate. Ketään ei kiusata ja jokaisella on mahdollisuus olla oma itsensä toisia kunnioittaen. Tärkeää koulumme arjessa on, että jokainen kokee tulevansa kohdatuksi. Päätöksiä koulussamme tehdään oppilaita osallistaen.
Tule meille työkaveriksi, tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä vaikuttamaan keravalaisten lasten hyvinvointiin omien vahvuuksiesi mukaisesti. Keravalla sinua odottaa innokas ja energinen ammattilaisten joukko. Kerava on pieni, suuri kaupunki, jossa toimintaympäristö on sopivan kokoinen ja yhteistyö tiivistä. Kaupunki tarjoaa hyvät puitteet kasvatukselle ja opetukselle sekä niiden kehittämiselle. Meille erityisen tärkeitä asioita ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.
Hakijalle katsotaan eduksi kokemus vastaavanlaisista tehtävistä, hyvät ryhmänhallintataidot, toiminnallisten työmuotojen tuntemus sekä riittävän hyvät tvt-taidot. Tehtävässä menestyminen edellyttää erinomaista suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti.
Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Kerava on viihtyisä ja vehreä kaupunki Uudellamaalla. Tavoitteenamme on olla uusien ajatusten kärkikaupunki, jossa arki on onnellista ja sujuvaa. Keravalla työskentelee noin 1400 ammattilaista, jotka tuottavat laadukkaita palveluita erinomaisella palveluasenteella toisten työtä ja osaamista arvostaen. Runsaan 38 000 asukkaan Keravan saavutat helposti niin pääradan junalla kuin autoillenkin. Kaupungin arvot rohkeus, inhimillisyys ja osallisuus näkyvät kaikessa toiminnassamme.
Henkilöstökyselymme mukaan henkilöstömme kokee työnsä merkitykselliseksi, töihin on mukava tulla ja työkavereiden apuun ja tukeen voi luottaa. Esihenkilötyötä mittaava indeksimme on 4,04 (asteikolla 1-5).
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



