Projektipäällikkö, ravinnekiertotuki
Lounais-Suomen elinvoimakeskus · Turku
- Palkka
- 4035 €/kk
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Määräaikainen
- Julkaistu
- 23.09.2026
- Päättyy
- 09.10.2026
Kuvaus
Tehtävän tarkoituksena on vastata ravinnekiertotuen valtakunnallisesta hallinnoinnista Lounais-Suomen elinvoimakeskukseen keskitettynä tehtävänä. Ravinnekiertotuki on orgaanisia lannoitevalmisteita tuottaville biokaasulaitoksille suunnattu toimintatuki, jonka maksaminen perustuu laitoksen vastaanottaman lannan tai vesikasvijätteen sisältämän fosforin määrään. Tuki myönnetään kilpailutuksen perusteella tavoitteet tehokkaimmin toteuttaville toimijoille.
Projektipäällikkö vastaa hakemusten käsittelystä, valintamenettelystä ja päätösesittelystä sekä tukimuodon tiedotus- ja koulutustehtävistä. Lisäksi tehtävään kuuluvat mm. valtiokonttorin hakujärjestelmän käyttö sähköisen haun tekniseksi järjestämiseksi ja yhteistyö ohjaavan ministeriön kanssa. Tehtävänä on saada varatut määrärahat käytettyä kohteeseensa säädösten mukaisesti. Tavoitteeseen pyritään mahdollisimman vaikuttavasti, nopeasti ja tehokkaasti asiakasnäkökulma huomioiden. Talvelle 2027 avataan hakujakso vuoden alussa. Tehtävään liittyy tukiprosessin kokonaishallinnan lisäksi ravinnekiertotalouden yleinen edistäminen valtakunnallisesti.
Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloitti toimintansa 1.1.2026 yhtenä kymmenestä alueellisesta elinvoimakeskuksesta. Elinvoimakeskukset perustetaan nykyisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) pohjalta.
Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä