Kesätyö 2026: Ohjaaja, lasten kesäajan hoito, Kangasala
Pirkanmaan hyvinvointialue · Kangasala
- Palkka
- 2583 €/kk
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Kesätyö
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 23.04.2026
- Päättyy
- 07.05.2026
Kuvaus
Järjestämme kesän ajaksi hoitoa kotona asuville vammaisille alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Loma-ajan hoitoa toteutetaan Kangasalan terveyskeskuksen tiloissa, joihin ryhmä/ ryhmät muodostetaan.
Kesäsijaisena tehtäviisi kuuluu mielekkään tekemisen ja ohjatun toiminnan järjestäminen kesäajan hoitoon tuleville lapsille. Meillä pääset käyttämään mielikuvitustasi toimintaa suunnitellessa, kaikki lähtee päivästruktuurin rakentamisesta. Toimintamme on pääasiassa ryhmämuotoista, mutta lapsen tarpeet huomioiden toiminta voi olla hyvin yksilöllistä. Toimintamme voi rakentua erilaisten teemojen ympärille unohtamatta laulua, leikkiä ja mukavaa tekemistä: kohdataan uusia ystäviä ja vietetään mukavaa yhdessä oloaikaa. Lisäksi ruokailusta huolehtiminen, aterioiden esille laitto ja jälkityöt sekä lasten avustaminen ruokailussa ja muissa päivittäisissä toiminnoissa kuuluvat työhön. Tarpeenmukainen lasten perushoito ja turvallinen lääkehoito ovat osana tehtävänkuvaa. Tarkoituksena on viettää kesää paljon ulkona. Sateen sattuessa siirrymme sisätiloihin ja jatkamme toimintaa siellä. Kesätoiminnalle tyypillistä on se, että asiakkaat vaihtuvat lomien myötä.
Miksi tulla meille kesätöihin?
Meillä jokainen ohjaaja saa loistaa omien vahvuuksiensa kautta! Osaat sitten leipoa, laulaa, askarrella tai keksiä mitä innostavimpia liikuntatuokioita, pääset varmasti toteuttamaan itseäsi ohjaajana juuri omassa jutussasi.
Luodaan yhdessä vahva me-henki: ollaan kaikki kesätöissä. Tehdään tästä paras kesä ikinä!
Olet oma itsesi ja tuot työyhteisöömme positiivista energiaa. Huumorintajusta ei ole haittaa - päinvastoin!
Olet etsimämme henkilö, jos
olet nimikesuojattu lähihoitaja tai Suomessa laillistettu sosionomi, kuntoutuksen ohjaaja tai sairaanhoitaja tai sinulla on muu soveltuva tutkinto (esim. koulunkäynnin ohjaaja, kasvatusalan ohjaaja). Voimme valita sijaisuuteen myös sosiaali- ja terveydenhuoltoalan opiskelijan, jolla on vaadittavat opintokokonaisuudet suoritettuna.
sinulla on hygieniapassi ja lähihoitajilta LOVe-lääkehoidon verkkotesti hyväksyttynä
sinulla on hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito, jota tarvitset asiakastyössä
olet kerryttänyt kokemusta kehitysvammaisten parissa työskentelystä, mutta se ei ole välttämättömyys, sillä luonnollisesti perehdytämme sinut tehtävääsi
sinulla on asiakaslähtöinen ajattelutapa ja hyvät vuorovaikutustaidot sekä olet innostunut tulevasta kesätyöstä. Ideat eivät tule sinulta loppumaan, vaikka toisinaan joudut vaihtamaan lennossa hyvän suunnitelman.
Meillä on kesäsijaisuuksia tarjolla 29.5. - 31.7.2026 väliselle ajalle. Voimme myös räätälöidä tilanteeseesi sopivan pätkän kesätyötä. Sijaisuuden koeaika on puolet sijaisuuden kestosta. Tehtävien työaika on kokoaikatyö, työaika asettuu arkipäiville kello 6.30-17 väliselle ajalle. Tehtävissä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotesuojaa. Valitun on esitettävä rikosrekisterilain 6 §:n 4 momentin mukainen rikosrekisteriote ennen työsopimuksen laatimista.
Jätä hakemuksesi ja tule meille työkaveriksi. Kutsumme hakijat henkilökohtaisesti haastatteluun. Toimithan nopeasti, sillä täytämme paikat heti sopivien hakijoiden löydyttyä.
Pirkanmaan hyvinvointialueella asuu yhteensä yli puoli miljoonaa asukasta ja kaikille heille tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita elämän eri vaiheissa. Yhdessä rakennamme asukkaille yhdenvertaiset, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut. Sinä ja minä teemme Pirhasta arvostetun, luotettavan ja hyvän paikan työskennellä.
Olitpa sitten sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, pelastustoimen taitaja tai vaikkapa toimitilojen, välinehuollon tai hallinnon asiantuntija - tule meille tekemään vastuullista työtä. Missä näet oman roolisi pirhalaisena?
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



