Varhaiskasvatuksen opettaja / Metsäkallion päiväkoti
Vaasan kaupunki · Vaasa
- Palkka
- 2894 €/kk
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Vakituinen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 28.04.2026
- Päättyy
- 12.05.2026
Kuvaus
Metsäkallion päiväkoti toimii kahdessa eri rakennuksessa.
Ylätalossa on pääsääntöisesti nuorimpien ja Alatalossa vanhimpien lasten ryhmät.
Ryhmät toimivat pedagogisesti mietityissä pienryhmissä ja välillä koko ryhmänä.
Molempien rakennusten piha-alueet on toteutettu tukemaan pedagogisen toiminnan toteuttamista, leikkiä ja liikuntaa.
Meillä on mm. pieni metsä, laakeita ja loivia pulkkamäkiä, katoksia, tasapainoilupaikkoja.
Lisäksi hyödynnämme lähialueen liikunta-aluetta, metsiä, Porvarinkadun koulun luistinrataa ja leikkipuistoja.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat pedagogiikan suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista sekä vanhempien kanssa tehtävästä yhteistyöstä yhdessä ammattitaitoisten tiimiläisten kanssa.
Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018/ 26§ (75§ siirtymäsäännös) mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään.
Kielitaitovaatimuksena on hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito.
Arvostamme
- lapsen yksilöllistä huomioimista ja kuuntelemista
- lapsen itsetunnon vahvistamista onnistumiskokemusten ja kannustamisen avulla
- avointa ja luottavaista kasvatuskumppanuutta huoltajien kanssa
- pedagogista leikkiä ja liikuntaa, sisällä ja ulkona
- hyviä vuorovaikutustaitoja työyhteisön, lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseksi
Tarjoamme työn, jossa voit hyödyntää omia vahvuuksiasi kaikkien iloksi, innokkaat ja hauskat asiakkaat sekä mukavan ja huumorintajuisen työyhteisön.
Tarjoamme etuja kaupungin palveluihin, työsuhdepyöräedun sekä e-passin kulttuuri-, liikunta ja hyvinvointiedun.
Tehtäväkohtainen palkka on 2893,58€/kk.
Palkka määräytyy OVTES:n tasopalkkajärjestelmän mukaisesti.
Koeaika on kuusi kuukautta.
Tehtävään valitun on ennen työn alkamista esitettävä lääkärinlausunto terveydentilastaan (T-todistus) ja lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki (55 §) velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. Tuberkuloosikyselynä käytetään Työterveyslaitoksen laatimaa kyselyä ja tulkintaohjetta.
Haastattelut pidetään viikolla 21.
Haastatteluun kutsutut ottavat mukaansa alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.
Sivistystoimen ammattilaisemme kulkevat vaasalaisten lasten ja nuorten rinnalla päiväkodin portilta koulutien viimeiseen kevätjuhlaan saakka. Osaajiemme ansiosta Vaasassa on tarjolla laaja kattaus laadukkaita kulttuuri- ja kirjastopalveluita, liikunnan riemua ja oivalluksia opistoilla niin nuorille kuin aikuisille.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



