Koulunkäynninohjaaja, Crusellin peruskoulu
Helsingin kaupunki · Helsinki
- Palkka
- 1883 €/kk
- Työaika
- Osa-aika
- Suhde
- Määräaikainen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 29.06.2026
- Päättyy
- 27.07.2026
Kuvaus
Haemme Crusellin peruskouluun määräaikaiseen työsuhteeseen 11.8.2026 - 5.6.2027 motivoitunutta koulunkäynninohjaajaa yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme. Mikäli sinulta löytyy hyvä suomen kielen taito, intoa vahvaan yhteistyöhön sekä osaamista oppilaan kasvun tukemiseen sekä sinulla on erinomaiset vuorovaikutustaidot, saatat hyvinkin olla etsimämme osaaja.
Koulunkäynninohjaajana työskentelysi tavoitteena on oppijan ohjaaminen ja tukeminen koulunkäynnin- ja oppimisprosessin eri vaiheissa. Työtehtävääsi kuuluu oppilaiden ohjaaminen ja avustaminen lähipalvelun erityisen tuen pienryhmässä, jossa on oppilaita vuosiluokilta 5-8. Lisäksi tehtävään kuuluu vastuu diabetesoppilaiden hoidosta myös tarvittaessa muilla koulun luokilla.
Crusellin peruskoulussa on n. 360 oppilasta ja n. 30 opetushenkilöstöön kuuluvaa aikuista. Koulussamme toimii kaksi lähipalvelun erityisen tuen pienryhmää sekä valmistavan opetuksen ryhmä. Koulussamme toimivat vuosiluokat 1-8. Lukuvuoden 2027-2028 alussa uusi koulurakennus valmistuu ja silloin koulussamme ovat kaikki vuosiluokat 1-9. Pääkoulu sijaitsee silloin Länsisataman lähellä Melkilaiturin alueella (Poseidoninkuja 4) ja sivukoulu nykyisen Ruoholahden ala-asteen koulun osoitteessa Santakatu 6. Crusellin peruskoulu on inklusiivinen lähikoulu ja toiminnassamme näkyvät yhteisopettajuus, samanaikaisopettajuus ja yhteisöllisyys.
Oppilaiden ja koulun aikuisten hyvinvointi on meille tärkeää. Työyhteisössämme on leppoisa ilmapiiri, eikä kukaan jää yksin missään tilanteessa - meillä kannustetaan yhteistyöhön! Koulumme sijaitsee merellisen Helsingin ytimessä erinomaisten liikenneyhteyksien äärellä. Meille pääset sujuvasti julkisilla liikennevälineillä.
Meillä on mukava ja toisia tukeva työyhteisö. Viimeisimmän henkilöstökyselyn (Fiilari 2025) mukaan työyhteisen vahvuuksiksi koetaan mm., että
- arki on sujuvaa
- meillä autetaan ja tuetaan kaikkia työntekijöitä
Kunta10- kyselyn (2024) perusteella meidän työyhteisössämme vahvuuksia ovat mm.:
- meillä on sosiaalista pääomaa
- työyhteisömme kehittää toimintaansa
Työaikasi koulunkäynninohjaajana on 30h /vko.
Tasopalkka 1883,32 €, kun työaika on 30h/vko. Lisäksi palkkaan kuuluu mahdolliset KVTES:n mukaiset lisät. Tasopalkka voi muuttua osaamisen ja vastuutason mukaisesti.
Työsopimukseen sisältyy 30 vrk kesäkeskeytys, joka ajoittuu pääsääntöisesti heinäkuulle.
Koulunkäynninohjaajan kokonaistuntimäärä voidaan tarkistaa lukuvuosi kerrallaan koulun resurssin puitteissa koulun toiminta-ajaksi.
Vuosilomat ajoitetaan pääsääntöisesti koulujen loma-ajoille. Koulujen loma-aikoina koulunkäynninohjaajat ja erityiskoulunkäynninohjaajat voivat myös työskennellä vammaisten lasten keskitetyssä loma-ajan toiminnassa. Loma-aikoina toimipaikka voi olla joku muu Helsingin kaupungin koulu.
Mitä Helsingin kaupunki tarjoaa sinulle?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuusehtona on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai muu soveltuva tutkinto.
Lisäksi tehtävässä edellytetään suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa.
Tehtävään otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rekisteriote.
Lisäksi tehtävässä edellytetään kykyä avustaa diabetesoppilaita hoidossa.
Luemme eduksi työkokemuksen yläkoulussa sekä kokemuksen erityisluokassa työskentelystä.
Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!
Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjä. Rakennamme 15 000 osaajan voimin kaupunkilaisten elinikäistä opinpolkua. Haluamme olla kasvatuksen ja koulutuksen pääkaupunki ja pedagogiikan suunnannäyttäjä. Jaamme osaamistamme ja kehitämme rohkeasti työtämme yhdessä. Pidämme tärkeänä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä!
Tule kanssamme kasvattamaan huomisen Helsinkiä!
Tutustu meihin hel.fi/edurekry ja somessa #helsinkioppii
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä