Lehtori, erityisluokanopettaja, Oulun normaalikoulu
Oulun yliopisto · Oulu
- Palkka
- Palkka ei ilmoitettu
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Vakituinen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 21.04.2026
- Päättyy
- 04.05.2026
- Osoite
- PL 8000
Kuvaus
Oulun normaalikoulu on Oulun yliopiston harjoittelukoulu. Koulussamme opiskelee noin 900 oppilasta perusasteella ja 250 opiskelijaa lukiossa. Normaalikoulu toimii kolmessa eri toimipisteessä Oulussa.
Harjoittelukoulun tehtävänä on antaa perusopetusta ja lukiokoulutusta, järjestää luokan- ja aineenopettajakoulutuksen pedagogisiin opintoihin kuuluvaa ohjattua opetusharjoittelua, osallistua opettajankoulutuksen kehittämiseen, sekä osallistua oppimista ja opettamista tukevaan tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaan. Järjestämme myös täydennyskoulutusta ja koulutusvientiä. Lisäksi olemme yksi maailman Unesco-kouluista, joiden tavoitteena on muun muassa lisätä kulttuuritietoutta ja edistää suvaitsevaisuutta.
Etsimme nyt Oulun normaalikoululle
Lehtoria, erityisluokanopettajaa
toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2026 alkaen. Työsuhteen alussa sijoituspaikkana on Linnanmaa 1-6 -yksikkö.
Työtehtävät
Tehtävänäsi on opettaa ja ohjata oppilaita opetussuunnitelman mukaisesti. Erityis- ja luokanopettajaopiskelijoiden harjoitteluiden ohjaus sisältyy luonnollisena osana rooliisi. Työhön kuuluu moniammatillinen yhteistyö sekä tiivis yhteydenpito koteihin ja muihin sidosryhmiin. Lisäksi tehtäviisi kuuluu oman ammatillisen osaamisen kehittäminen sekä aktiivinen yhteistyö eri sidosryhmien ja verkostojen kanssa. Osana tehtävää voi olla myös pienryhmien tai erityisluokkien opetus.
Mitä tarjoamme?
- Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
- Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi). https://www.oulu.fi/en/university/careers/staff-benefits
- Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
- Merkityksellisen työn ja toimintakulttuurin, jossa sinulla on vapaus työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. https://www.oulu.fi/fi/yliopisto/toihin-yliopistoon
Tehtävän vaatimukset
Sinulta edellytetään harjoittelukoulujen opettajakelpoisuutta (opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus sekä tämän lisäksi hyvä opetustaito ja kahden vuoden päätoiminen opettajakokemus opettajaksi valmistumisen jälkeen). Odotamme sinun olevan aloitteellinen, ammatillisesti sitoutunut ja opinhaluinen. Ansioksi sinulle luetaan opetustehtävien aiempi menestyksekäs hoitaminen, kokemus opetusharjoittelijoiden ohjaamisesta sekä suuntautuneisuus pedagogiseen kehittämis- ja tutkimustoimintaan.
Tehtävässä arvostetaan erityisesti yhteistyön ja kohtaamisen taitoja sekä motivaatiota kehittää uusia, oppilaiden tukitarpeet huomioivia pedagogisia ratkaisuja yhteistyössä muiden opettajien kanssa.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä organisointi- ja vuorovaikutustaitoja. Sinulta edellytetään hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Muu kielitaito luetaan eduksi.
Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Tehtävän palkkaus
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 1.8.2026 alkaen ja siihen sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa. Tehtävän tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen harjoittelukoulujen palkkausjärjestelmän tehtävien vaativuustason 6 perusteella. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 4200-4700 EUR/kk.
Hakeminen
Olisiko tässä sinun paikkasi loistaa? Jätä hakemuksesi liitteineen sähköistä hakulomaketta käyttäen viimeistään 4.5.2026. Hakemukseen tulee liittää ansioluettelo (CV) sellaisine liitteineen, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään sekä hakijan yhteystiedot.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Perusopetuksen apulaisrehtori, Janne Pellikainen, 0503271800, janne.pellikainen@oulu.fi
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



