Koulunkäynninohjaaja, Kallion ala-asteen koulu
Helsingin kaupunki · Helsinki
- Palkka
- 2515 €/kk
- Työaika
- Osa-aika
- Suhde
- Vakituinen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 28.04.2026
- Päättyy
- 12.05.2026
Kuvaus
Haemme yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme Kallion ala-asteen kouluun sinua, joka olet motivoitunut tekemään koulunkäynninohjaajan tehtäviä.
Koulussamme koulunkäynninohjaajana työskentelysi tavoitteena on oppijan ohjaaminen ja tukeminen koulunkäynnin- ja oppimisprosessin eri vaiheissa sekä ohjaamistehtävä iltapäivä- ja lomatoiminnassa.
Meillä on koulussa kolme vaativan tuen erityisluokkaa, jossa yhdessä opiskellaan toiminta-alueittain. Tähän luokkaan haemme ohjaajaa tiimiin, johon kuuluu opettaja ja neljä ohjaajaa. Oppilaiden kokonainen koulupäivä muodostuu koulupäivän opiskelusta sekä sen jälkeisestä iltapäivätoiminnasta. Ohjaajan tehtäviin kuuluu opiskelun ohjaamisen lisäksi hoidollisia tehtäviä, kuten wc-avustus, vaipan vaihto, mahdollisten apuvälineiden käyttö sekä ruokailussa avustaminen. Kouluvuoden tehtäviin kuuluu myös erilaisten kommunikointimenetelmien käyttö, ulkoilu, koulu-uinteihin osallistuminen, ohjaus ja valvonta päivittäisissä toiminnoissa.
Kallion ala-asteen koulussa on oppilaita lähes 500 ja opetushenkilöstöä talossa työskentelee 50 ammattilaisen verran. Suunnittelemme ja toteutamme laadukasta perusopetuksen koulutyötä yhdessä tehden ja kehittäen. Mottomme ovat: "erilaisuus voimavarana" ja kaikille yhteinen koulu.
Työaikasi koulunkäynninohjaajana on 38 h 15 min.
Tasopalkka 2515,05€/kk, kun työaika on 38,25h/vko. Lisäksi palkkaan kuuluu mahdolliset KVTES:n mukaiset lisät. Tasopalkka voi muuttua osaamisen ja vastuutason mukaisesti.
Koulunkäynninohjaajat otetaan Helsingin kaupungin Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palvelukseen. Toimipaikka määräytyy kulloinkin käytettävissä olevien koulunkäynninohjaajaresurssien perusteella ja voi vaihtua vuosittain. Koulujen loma-aikoina koulunkäynninohjaajat ja erityiskoulunkäynninohjaajat työskentelevät vammaisten lasten keskitetyssä loma-ajan toiminnassa. Loma-aikoina toimipaikka voi olla joku muu Helsingin kaupungin koulu. Kesäloma ajoitetaan pääsääntöisesti lomatoiminnan sulun ajalle.
Mitä Helsingin kaupunki tarjoaa sinulle?
Helsingin kaupunki haluaa palkita sinut, uusi, meillä aloittava koulunkäynninohjaaja, joka työskentelet vaativan erityisen tuen luokalla 2000 € kannustuspalkkiolla! Palkkio maksetaan työntekijälle, joka ei ole aikaisemmin työskennellyt vakituisena koulunkäynninohjaajana Helsingin kaupungilla tai edellisestä työsuhteesta on kulunut vähintään 2 vuotta. Ensimmäinen 1000 euroa maksetaan vakinaisen palvelussuhteen alettua ja loput 1000 euroa maksetaan, kun vakinaista palvelussuhdetta on kulunut 1 vuosi samassa koulussa.
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuusehtona on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai muu soveltuva tutkinto.
Lisäksi tehtävässä edellytetään suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa.
Tehtävään otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rekisteriote.
Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!
Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjä. Rakennamme 15 000 osaajan voimin kaupunkilaisten elinikäistä opinpolkua. Haluamme olla kasvatuksen ja koulutuksen pääkaupunki ja pedagogiikan suunnannäyttäjä. Jaamme osaamistamme ja kehitämme rohkeasti työtämme yhdessä. Pidämme tärkeänä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä!
Tule kanssamme kasvattamaan huomisen Helsinkiä!
Tutustu meihin hel.fi/edurekry ja somessa #helsinkioppii
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



