Talotekniikka-asiantuntija
Tampereen ammattikorkeakoulu Oy · Tampere
- Palkka
- Palkka ei ilmoitettu
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Vakituinen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 04.09.2026
- Päättyy
- 20.09.2026
- Osoite
- Kuntokatu 3
Kuvaus
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) ja Tampereen yliopisto muodostavat yhdessä monitieteisen, innostavan ja vaikuttavan korkeakoulukonsernin. TAMK vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin korkeakoulutuksella, soveltavalla tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalla. TAMKissa työskentelee yli 800 eri alojen asiantuntijaa monipuolisissa tehtävissä. Olemme yksi Suomen suurimmista ja vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista.
Tampereen ammattikorkeakoulu Oy, tila- ja kiinteistöpalvelut hakee talotekniikka-asiantuntijaa vahvistamaan kiinteistöpalveluiden asiantuntijatyötä.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Tehtävän suunniteltu aloitusajankohta on 11.1.2027 tai sopimuksen mukaan.
Tehtävä sijoittuu kiinteistöpalveluihin, jotka vastaavat kampusten teknisestä ylläpidosta, kunnossapidosta ja kiinteistöturvallisuudesta. Tehtävän pääpaino on TAMKin pääkampuksella, mutta asiantuntijaosaamista hyödynnetään tarvittaessa myös muilla korkeakouluyhteisön kampuksilla.
Tehtävässäsi
Toimit korkeakouluyhteisön edustajana rakennuttajan roolissa talotekniikkaan liittyvissä hankkeissa ja ylläpidon kehittämisessä. Vastaat erityisesti LVI-järjestelmien, kuten lämmityksen, ilmanvaihdon, jäähdytyksen sekä vesi- ja viemärijärjestelmien ylläpitoon ja rakentamiseen liittyvistä asiantuntijatehtävistä. Tehtävässä korostuu myös asiakaslähtöinen palveluote, käyttäjien arjen sujuvuuden tukeminen, TAMKin pääkampuksen kiinteistönhoitotiimin toiminnan ohjaaminen sekä kestävän ja vastuullisen kampusympäristön kehittäminen.
- osallistut talotekniseen suunnittelunohjaukseen, urakoiden tekniseen valvontaan ja laadunvarmistukseen
- koordinoit käyttöönottovaihetta, vastaanottoja ja taloteknisten järjestelmien toiminnan varmistamista sekä varmistat dokumentoinnin, luovutusaineistojen ja huoltokirjatietojen ajantasaisuuden
- ohjaat kunnossapitoa ja arvioit korjaus- sekä muutostyötarpeita
- vastaat TAMKin pääkampuksen kiinteistönhoitotiimin toiminnan ohjaamisesta, työnjaon koordinoinnista ja arjen palvelutuotannon sujuvuuden varmistamisesta
- käsittelet ja koordinoit palvelupyyntöjä ja vikailmoituksia asiakaslähtöisesti sekä varmistat, että asiat etenevät sovitusti yhteistyössä käyttäjien, kiinteistönhoidon ja muiden sidosryhmien kanssa
- tuet sisäisiä asiakkaita talotekniikkaan liittyvissä kysymyksissä
- edistät kestävää ja vastuullista kiinteistönpitoa huomioimalla energiatehokkuuden lisäksi elinkaariajattelun, materiaalien ja resurssien järkevän käytön, sisäympäristön laadun, turvallisuuden sekä ympäristövaikutusten vähentämisen yhteistyössä muiden sidosryhmien kanssa.
Odotamme sinulta
Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa insinööritutkintoa sekä tietämystä ja kokemusta rakennushankkeista. Arvostamme erityisesti käytännönläheistä otetta, kykyä hahmottaa kokonaisuuksia sekä halua kehittää kampuskiinteistöjen teknistä toimintavarmuutta, kestävyyttä ja vastuullisuutta.
- Kiinnostusta hyödyntää digitalisaatiota, tekoälyä ja kiinteistöpalveluiden digitaalisia järjestelmiä työn kehittämisessä, tiedolla johtamisessa sekä palvelupyyntöjen, vikailmoitusten ja kunnossapidon prosessien sujuvoittamisessa.
- Osaamista LVI-järjestelmien ylläpidosta ja korjaus-/muutostöistä
- Rakennusautomaation perusteiden osaamista (LVI-järjestelmien säätö, mittaus, toiminnanvarmistus ja käyttöönotto).
- Kyky priorisoida tehtävät tärkeysjärjestyksessä ja tehdä itsenäisiä päätöksiä.
- Ymmärrys kestävän kiinteistönpidon periaatteista, kuten elinkaariajattelusta, resurssiviisaudesta, turvallisesta ja terveellisestä sisäympäristöstä sekä ympäristövaikutusten huomioimisesta käytännön ratkaisuissa.
- Hyvät vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot sekä kyky toimia useiden sidosryhmien kanssa.
- Hyvää suomen kielen taitoa sekä valmiutta toimia englanniksi korkeakouluyhteisön monikielisessä toimintaympäristössä.
Lisäksi arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja, oma-aloitteisuutta sekä kykyä toimia yhteistyössä urakoitsijoiden, suunnittelijoiden, käyttäjien ja muiden sidosryhmien kanssa.
Tarjoamme sinulle
Tarjoamme monipuolisen ja merkityksellisen asiantuntijatehtävän korkeakouluyhteisön kampusympäristössä. Pääset vaikuttamaan tilojen tekniseen toimivuuteen, käyttäjäkokemukseen, kunnossapidon kehittämiseen sekä kestävän ja vastuullisen kampusympäristön edistämiseen osana osaavaa kiinteistöpalveluiden tiimiä.
Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen, jotta saat sujuvan ja varman alun uuteen tehtävääsi. Mukavat ja ammattitaitoiset kollegat tukevat sinua työssäsi ja auttavat sinua onnistumaan.
Arvostamme työn ja vapaa-ajan tasapainoa ja tarjoamme monenlaisia työsuhde-etuja. Henkilöstöllä on käytössään liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu sekä mahdollisuus SportUnin liikuntapalveluihin.
Henkilöstömme voi vahvistaa osaamistaan Eduhousen monipuolisissa verkkokoulutuksissa. Käytössäsi ovat vaihtuvat koulutus-, valmennus- ja hyvinvointipalvelut, esimerkiksi hyvinvointia ja stressinhallintaa tukeva Auntie. Henkilöstö saa osallistua avoimiin korkeakouluopintoihin maksutta, mikäli ryhmissä on tilaa.
Mehiläinen huolehtii henkilöstömme työterveydestä ja -hyvinvoinnista. Kampuksella palvelee Campusravitan henkilöstöravintola, josta saat lounaan edulliseen hintaan.
Työsuhteen ehdot määräytyvät Sivistysala ry:n ammattikorkeakoulujen työehtosopimuksen mukaisesti. Työsuhteen alussa on 6 kuukauden koeaika.
Lisätietoja tehtävästä antaa
Kiinteistöpäällikkö Petri Ojala, petri.ojala@tuni.fi, p. 050 447 8346, puhelimitse tavoitettavissa
- ti 8.9. klo 13-15
- to 10.9. klo 13-15
- ti 15.9. klo 13-15
Toivomme, että jätät itsestäsi myös esittelyvideon hakemuksen lopussa olevan Recright videotyökalun kautta.
Haethan tehtävää viimeistään 20.9.2026.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä