Opetusjohtaja
Mikkelin kaupunki · Mikkeli
- Palkka
- Palkka ei ilmoitettu
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Vakituinen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 29.04.2026
- Päättyy
- 22.05.2026
Kuvaus
Haemme opetusjohtajaa vakinaiseen virkaan 1.9.2026 alkaen Mikkelin kaupungin sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueelle vastaamaan kunnan perusopetuksen kokonaisvaltaisesta johtamisesta, kehittämisestä ja talouden hallinnasta.
Perusopetuksen opetusjohtajana vastaat perusopetuksen pedagogisesta, hallinnollisesta ja taloudellisesta johtamisesta. Toimit esihenkilönä perusopetuksen rehtoreille ja muulle johdettavalle henkilöstölle sekä osallistut aktiivisesti sivistystoimialan strategiseen johtamiseen.
Tehtävään kuuluu muun muassa:
perusopetuksen toiminnan suunnittelu, johtaminen ja arviointi
opetuksen laadun, yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen
perusopetuksen talousvastuu, taloussuunnittelu ja määrärahojen seuranta
toiminnan kehittäminen valtakunnallisten ja paikallisten linjausten mukaisesti
yhteistyö luottamushenkilöiden, viranhaltijajohdon ja sidosryhmien kanssa
toimiminen osana sivistysjohtamisen kokonaisuutta
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä opetushallinnon tutkinto tai muu kelpoisuusehdot täyttävä vastaava koulutus. Valittavalta edellytetään erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Arvostamme
vahvaa kokemusta perusopetuksen johtamisesta
kunnallisen toiminnan ja päätöksenteon tuntemusta
hyviä talousosaamisen valmiuksia (talousarvio, seuranta, ennakointi)
kokemusta toiminnan ja rakenteiden kehittämisestä
hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja muutosjohtamistaitoja
kykyä strategiseen ajatteluun ja kokonaisuuksien hallintaan
Tarjoamme vastuullisen ja merkityksellisen johtotehtävän perusopetuksen ytimessä, asiantuntevan ja sitoutuneen työyhteisön sekä mahdollisuuden vaikuttaa ja kehittää perusopetusta pitkäjänteisesti. Henkilöstöetuna on vuosittainen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu Epassilla ja kattava koulutustarjonta.
Työaika on toimistotyöaika 36,25 h/vko. Palvelussuhteen palkkaus ja muut ehdot KVTES:n mukaan.
Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset sekä oikeaksi todistetut kopiot tutkintotodistuksista, jotka jätetään haastattelijalle.
Virkasuhteeseen otettavan henkilön on ennen viran vastaanottamista esitettävä työnantajalle hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan. Valitulle asetetaan kuuden (6) kuukauden koeaika.
Tehtävää haetaan sähköisellä hakulomakkeella 22.5.2026 klo 15.00 mennessä Kuntarekryn kautta. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona tutkintotodistukset.
Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää Etelä-Savon sydämessä, kauniissa Järvi-Suomessa. Ihmisen kokoisessa Mikkelissä luovuus luo työtä ja hyvinvointia. Verraton elämänlaatu syntyy kunnioittamalla puhtaan luonnon kattausta: metsää, vettä ja ruokaa. Tasa-arvo, koulutus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat aina olleet täällä hyvän elämän perustana. Edelläkävijöinä olemme varmoja tulevista saavutuksista ja luomme rohkeasti kehittyvän kaupungin tulevaisuutta.
Mikkelin kaupungilla työskentelee 2 000 työntekijää, joiden toiminnan ytimessä on kaupungin 53 000 asukkaan palveleminen.
Mikkelin kaupunki on savuton työpaikka.
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä



