Koulunkäynninohjaaja
Lieksan kaupunki · Lieksa
- Palkka
- Palkka ei ilmoitettu
- Työaika
- Kokoaika
- Suhde
- Vakituinen
- Sijoitus
- Avoin
- Julkaistu
- 12.06.2026
- Päättyy
- 26.06.2026
Kuvaus
Lieksan kaupungin perusopetukseen Kolin koululle haetaan koulunkäynninohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 10.8.2026 alkaen. Työaika on 30 h/vko.
Kolin koulu sijaitsee Kolin kylällä aivan kansallismaiseman tuntumassa. Koulussamme opiskelee ensi lukuvuoden alkaessa noin 40 oppilasta vuosiluokilla 0-9. Työyhteisömme koostuu neljästä opettajasta ja kahdesta koulunkäynninohjaajasta. Joustavat kimppakyytimahdollisuudet Joensuun suunnalta mahdollistavat myös autottoman kulkemisen Kolin koululle.
Koulunkäynninohjaajan työnkuva on monipuolinen. Ohjaaja työskentelee opettajan työparina luokassa koulupäivän aikana. Hänen tehtävänään on tukea oppilaan työskentelyä ja avustaa tarvittaessa erilaisissa tilanteissa. Arvostamme koulunkäynninohjaajan kokemusta, valmiutta kohdata erilaisia oppijoita sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Kyläkoulussamme itseohjautuvuus, vastuunkantaminen kouluyhteisön yhteisistä asioista sekä yhteen hiileen puhaltaminen ovat tärkeitä ominaisuuksia. Hakijan eduksi katsotaan osaaminen liikunnallisen elämäntavan edistämisestä osana koulupäivää.
Tarjoamme sinulle mm.
- mukavan työyhteisön tuen
- Lieksan kaupungin henkilöstöedut ja koulutukset
- kattavan työterveyshuollon
Kelpoisuusehtona on koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai muu vastaava tutkinto. Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset tarkastetaan mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Palkka koostuu tehtävän vaativuuden arviointiin perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkasta sekä mahdollisesta työkokemuslisästä ja työsuorituksen arviointiin perustuvasta henkilökohtaisesta lisästä.
Työ alkaa 10.8.2026. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Lieksan kaupunki on savuton työpaikka.
Lieksa on noin 10 000 asukkaan vireä kaupunki Pohjois-Karjalassa, Pielisen rannalla, alle 100 km päässä Joensuusta.
Lieksan kaupunki on paikkakunnan suurin työnantaja noin 350 työntekijällään. Pitkät työurat, toimiva palkkausjärjestelmä, panostaminen työhyvinvointiin ja koulutukseen sekä alati kehittyvä organisaatio ovat Lieksan kaupungin vahvuuksia työnantajana. Lieksan kaupungin strategia ulottuu vuoteen 2030, strategian menestyksen kärjet ovat julkisuuskuva ja viestintä, työ, toimeliaisuus ja yritystoiminta sekä terävä taloudenpito. Lieksan kaupunki on savuton työpaikka.
Lieksassa on monipuolinen elinkeinorakenne, toimivat kaupalliset ja julkiset palvelut sekä hyvät harrastusmahdollisuudet koko perheelle. Lieksa on kuuluisa kauniista luonnostaan: Koli, Ruunaan retkeilyalue, Pielinen ja Patvinsuon kansallispuisto sekä lukuisat järvi- sekä vaara- ja harjumaisemat tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet ulkoiluun ja virkistäytymiseen. Lieksassa panostetaan erityisesti kaupunkilaisten hyvinvointi- ja liikuntapalveluiden kehittymiseen. Lieksassa on tilaa elää, asua ja harrastaa!
Lieksa - Missä korpi, siellä kulta
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä